
Tervetuloa McKeen sukukartanolle!luxury siirtyy nyt pienoiselle talvilomalle joka kestää vuodenvaihteeseen. Palailemme siis vuonna 2010 tammikuussa seuraavankerran. Omistaja viettää pientä lomaa ja tekee loppuun ponitallin. Tänä aikana talli kokee pieniä uunistuksia toimintansa ja nimensä sekä kasvatettavien rotujen ohella ei kuitenkaan mitään radikaalia, mutta pientä muutosta kuitenkin. Ainuttakaan hevosta emme myy pois (myynnissä olevia kasvatteja lukuunottamatta) vaan hevoskatras hiukan lisääntyy. Toivoisin, ettette kurkkisi sivuille ominpäin vaan jaksaisitte odottaa siihen asti, että palaamme tauolta. Ulkoasu ei kuitenkaan (varmaankaan) tule enään vaihtumaan ennen kevättä, mutta se jää nähtäväksi. Hyvää uutta vuotta 2010 kaikille jo nyt! Nähdään ensivuoden puolella uusissa merkeissä! Parhain terveisin tallin omistaja- elliot. (VRL-7464) Päivitykset 21112009, Talli vetäytyy talvilomalle ja uudistuu loman aikana.
Yhteistyössä kanssamme Devilish Dressagemasters ja Rustler. Talli on avattu 01.09.2009, tiistaina.
|